Nuorten varhaisvaiheen palvelut
Kymenlaakson hyvinvointialueen nuorten varhaisvaiheen palvelut tarjoavaa apua ja tukea nuorelle ja hänen läheisilleen yksilöllisen tilanteen ja tarpeen mukaan. Työtä tehdään niin, että nuoret ja heidän perheensä saavat apua ja tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tarjolla on monenlaisia palveluja nuorille ja heidän perheilleen myös silloin, kun tarvitaan tehostettua työtä nuoren erilaisten ongelmatilanteiden purkamisessa
Koulut ja oppilaitokset, oppilashuolto
Koulut ja oppilaitokset ovat paikkoja, joissa voidaan auttaa ja tukea nuoria. Opiskeluhuolto kuuluu koulussa kaikille.
Omista huolista voi puhua omalle opettajalle, kuraattorille, rehtorille tai muulle henkilökuntaan kuuluvalle. Vaikka terveystarkastuksia on harvakseltaan, kouluterveydenhoitajan puoleen voi kääntyä milloin vain ja kysyä pienistäkin asioista ja huolista.
Opiskeluhuolto tekee tarvittaessa yhteistyötä muiden auttajatahojen kanssa.
Etsi suoraan oman kunnan kohdalta oma koulu tai oppilaitos, sieltä löytyvät henkilökunnan yhteystiedot. Ota rohkeasti yhteyttä suoraan kouluun, mikäli jokin asia mietityttää.
Palvelukartta - nuorten Kouvola: Kouvolan palvelukartta nuorille ja nuorille aikuisille kokoaa yhteen palveluita erilaisten tarpeiden perusteella. Palvelukartan tarkoituksena on helpottaa palveluiden löytämistä. Palvelukarttaa voi selata rauhassa kotona tai vaikkapa yhdessä työntekijän kanssa. Palvelukartta on interaktiivinen PDF-tiedosto, jonka etusivulla on joukko erilaisia tarpeita. Näitä tarpeita klikkaamalla avautuu listauksia tarpeisiin liittyvistä palveluista ja linkit suoraan palveluiden sivuille.
Kouvolan kaupungin sivut
Kotkan kaupungin Peda.net-sivusto
Haminan kaupungin sivut
Pyhtään kunnan sivut
Virolahden kunnan Peda.net -sivusto
Nuorisopalvelut
Jokaisessa Kymenlaakson kunnassa on tarjolla nuorille suunnattuja palveluja. On nuorisotaloja, leirejä, yhteisöllisyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia. Tutustu oman kuntasi nuorisopalveluiden toimintaan:
Ohjaamot
Ohjaamot ovat paikkoja, joista kaikki alle 30-vuotiaat saavat maksutonta apua ja tukea monenlaisiin asioihin, esimerkiksi opiskelu- tai työpaikan hakemiseen. Ohjaamoon olet tervetullut omana itsenäsi, yksin, vanhempien tai kaverin kanssa, ajanvarauksella tai ilman.
Ohjaamoon tullessa ei tarvitse tietää, mikä on oikea taho hoitamaan asiaasi tai minkä alan ammattilaiselta saisit apua mihinkin pulmaan. Riittää, että löydät lähimmän Ohjaamon ja astut sisään. Ohjaamon ammattilaiset osaavat varmasti auttaa eteenpäin.
Sivuilta löytyy helposti myös Kymenlaaksossa sijaitsevien ohjaamoiden omille sivuille:
Ohjaamo Kouvola
Ohjaamo Kotka
Ohjaamot Hamina, Virolahti ja Miehikkälä
Ohjaamo Pyhtää
Seurakuntien toiminta
Seurakunnilla on paljon nuorille suunnattua avointa ja maksutonta toimintaa. Nuorten seurakuntatoiminta on seurakunnan nuorten näköistä: nuorteniltoja, musiikkia, urheilua, retkiä, leirejä ja paljon muuta. Tietoa oman alueen evankelis-luterilaisen seurakunnan nuorten toiminnasta löytyy seurakuntien omilta sivuilta.
Kouvolan seurakunnat
Kotka-Kymin seurakunnat
Pyhtään seurakunta
Haminan seurakunta (infoa myös Virolahden ja Miehikkälän toiminnasta)